Rakentajat kirkuvat nyt valtion julkista rahaa ”vuokratalkoisiin”


Viron rahaministeri kriittinen "valtion vuokratalkoisiin"

Tallinnan kiinteistösektori on arvioinut väärin markkinoiden kyvyn sulattaa alati kiihtynyttä ja aina kalliimpaa uudistuotantoa. Mitä enemmän epävarmuus on lisääntynyt kuluneena syksynä – sitä suuremmaksi on kasvanut kehittäjien into lobata Viron valtiota julkisiin ”vuokratalkoisiin” rakentamisessa, joka sitten pelastaisi epäonnistuvien projektien kassatilanteen yksityisten omissa yhtiöissä. Vasta äskettäin valittu uunituore rahamisteri Maris Lauri ei kuitenkaan ole lämmennyt yksityisrakentajien ideoille toistaiseksi – näiden yhä sitkeämmästä lobbaamisesta huolimatta.

Vielä vuosi sitten 2013 kaikki meni aivan loistavasti ns ”putkeen” kiinteistövälittäjillä ja -kehittäjillä: tarjousten hinnat nousivat ennätykselliseen tahtiin Tallinnassa koko syksyn kunnes sitten sakkasivat n 3/2014 maaliskuussa törmätessään kovaan lasikattoon. Tämän todellisuuden myöntämiseen kului sitten reilut puoli vuotta vanhakantaisella alalla, jonka aikana syntyi alati lisää uusia taloja ja kohteita Tallinnaan. Rahaa satoi samalla ns ovista ja ikkunoista yksityisten kiinteistöyrittäjien laariin.

Sankareiksi markkinoilla nimesivät itsensä mm Uus Maan [add firm=”Uus Maa”] tj Mika Sucksdorff sekä 1Partner:n [add firm=”1Partner”] tj Martin Vaher omien myyntitulostensa lumoissa.

Sitten kaikki taas muuttui

Jo kiihkeiden projektiensa aloittaneiden kehittäjien keskuudessa kasvoi kuitenkin murhe ylikapasiteetista liian ahneesti  mitoitettujen uusien talojen myynnistä, jota tämän päivän tilanne Tallinnan markkinasta karvaasti alkaa osoittaa. Jotain piti siis tehdä. Kiinteistövälittäjien oman liiton keskuudessa keksittiin kuningasidea: myydään & siirretään hankalat projektit valtion vuokra-asunnoiksi.

Mitä pitemmälle vuosi 2014 kehittyi syksyä kohti sitä, sitä painokkaammin on Tallinnasta yritetty myydä Viron ministereille ideaa vuokrasektorin suuresta ”toimimattomuudesta” ja samalla lobata & painostaa maan ministereitä kantamaan vastuunsa tilanteen pelastamiseksi.

Maris Lauri kirjoittaa juuri nyt kritisoiden omassa blogissaan hyvin voimakkaasti tästä maan – vain yhden yksityisen sektorin ”ongelmasta” – erittäin analyyttisessa hengessä, jossa yritetään samalla kasvattaa nuoria Viron ministereitä oikeiksi vastuunkantajiksi julkisen sektorin riippumattomina päätöksentekijöinä.

Mitäpä tämä kertoo virolaisista & sen kiinteistöalan moraalista? Ainakin sen, että Tallinnan kiinteistökapitalisti / -keinottelija tekee mitä vaan pelastaakseen omat riskinsä olipa aiempi yrityksen tulos ollut mikä vaan edellisen vuoden ajalta. Vanhoissa ja entisissä neuvostomaissa – kuten Viro – elää siis yhä sitkeästi ajatus kyvystä painostaa & jopa ostaa ministereitä itselleen jotta oma bisnes voisi pelastua.

Rahaministerin oma blogi & twitter:

  • https://mlauri.wordpress.com/
  • https://twitter.com/marislauri