Uusi asuntolainoitus rikkoi jo v.2008 ennätyksen 10/2013


Viron keskuspankin mukaan asuntomarkkinat piristyivät yhä edelleen 10/2013 lokakuussa . Uusia asuntolainoja myytiin kuukauden aikana yli 2000 , mikä on eniten sitten v 2008 lähihistoriaan nähden (toim. maan kiinteistöbuumin huippu oli v.2007 ja uutta lainaa otettiin eniten buumin romahduksen jo tapahduttua v.2008-2009). Uudet asuntolainat olivat arvoltaan 71 miljoonaa euroa , mikä oli jo 28 % enemmän kuin viime vuonna 2012 vastaavana aikana. Johtuen entisten asuntolainojen lyhennyksistä lainakannassa oli vaatimaton kasvu ( 0,5 % ). Tulevaisuutta ajatellen on tärkeää välttää liian nopea nousu kiinteistöjen hinnoittelussa ja jatkaa nykyistä varovaisuutta uusien asuntolainojen suhteen. Työttömyyden lasku ja tulojen kasvu on myös lisännyt luotonantoa kotitalouksille kulutukseen samalla.

Uusien yritysluottojen sopimukset vähenivät lokakuussa. Yritykset ottivat 671 milj euroa lainaa, joka on v.2012 nähden -3% vähemmän. Merkittävää oli myös pitkäaikaisten lainojen vähäinen määärä. Pitkäaikaisia ​​lainoja oli lokakuussa otettu 132 miljoonaa euroa, mikä oli -8% kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Reaalisektoriin laina- ja vuokrakanta supistui: 14,8 miljoonaa euroa 21 miljardiin.

Pitkäaikaisten yrityslainojen keskikorko nousi 3,3 % , joka on samanlainen kuin vuotuinen keskiarvo. Keskikorko uusien asuntolainojen suhteen on pitkään vaihdellut noin 2,5 % tasoilla .

Myöhässä olevista lyhennyksistä laski lokakuussa luku selvästi. Yli 60 päivää myöhässä olevat lainat pienenivät 36 miljoonaa euroa eli sen luottokanta pieneni -0,3 prosenttiyksikköä 2,1% tasolle.


Jätä kommentti