Vain kolme kotien myyntialuetta toipuu koronalamasta


Usko koronakriisin pikaisesta toipumisesta asuntomarkkinoilla jakaa & polarisoi voimakkaasti Tallinnan markkinaa toipujiin ja koronalaman jatkajiin. Kolme keskeistä myyntialuetta reagoi kahdeksasta mahdollisesta kaupunginosasta hieman kallistuessaan m2-keskihinnoissa äskettäin.

Toipuviin isoihin alueisiin kuuluvat kaupungin halvimmat (Lasna- & Mustamäe) sekä kallein (Kesklinn) seuraavasti.

__

Kuten alimmasta kuvasta näkyy koko Tallinnassa lievä toipuminen alkoi n 8 viikkoa sitten mitä tukivat vain Kesklinn ja Lasnamäe. Sen jälkeen on myös Mustamäe liittynyt arvaamaan toipumisen puolesta myyjien keskuudessa.

Halvimmat alueet ovat kuitenkin viimeisten viikkojen perusteella menettämässä puhtia toipumisesta melko samalla tavalla kun taas Kesklinn on muuttunut melko epävakaaksi ennustaa viikkohintojen muuttuessa rajusti koko suurta kalleinta kaupunginosaa koskien.


Markkinan huojennusralli on kuin osakemarkkinoiden kuuluisa ”death cat” -pomppu kun saatiin ne 1. uutiset sulkutilan loppumisesta pandemiasta.

Tässäkö se oli

Vaikka asuntomarkkinat pysyvät yhä ylhäällä ovat reaalimaailman vaikutukset vasta tulossa. Joukkotyöttömyys & lama yhdistelmänä mittaavat tulevana syksynä tavallisten perheiden kodin myyntiaikeita & hermoja varmasti yhä lisää.

Kun kesälomat ovat ohi & pankkien lyhennysvapaat raukeavat asuntovelallisille voivat sijoittajat odottaa todellisia uusia löytöjä upeilta edullisilta markkinoilta.

Tämä ei ollut siis vielä tässä vaikka helpotusralliin uskovien osuus hetkeksi nouseekin.

Markkinatiedot tarjoaa

Kotiselain seuraa puolestasi koronakriisin suoria vaikutuksia asuntomarkkinan tunnelmiin.