Uudistuotanto vyöryy nyt Kesklinn & Pohja-Tallinn -alueilta voimalla


Kesklinn ja Pohja-Tallinn dominoivat uusilla kodeillaan

Viime kuukausien rajut hintojen nosteet osuvat kahdelle isolle alueelle eniten toteutuneissa asuntokaupoissa Tallinnassa. Nyt on ylitetty jo maaginen >3000 €/m2 raja sekä Kesklinn:ssa että Pohja-Tallinn:ssa. Tämä ralli on johtanut uusien kotien kehittäjien listaamisten reiluun kasvuun näillä alueilla + Tallinnan korkeimpiin pyyntöihin. Polarisaatio hinnoitteluissa muihin alueisiin on myös suurinta uusien & vanhojen kotien välillä.

Nousuvauhti Tallinnan jyrkintä

Keskustan pyynnöt v2021 ajalta

Kaupungin kallein Kesklinn on kukkulan kuningas siihen mitä tulee m2-korotuksiin vuoden 2021 aikana. Erityisesti 11/2021 jälkeen on tapahtunut jyrkkää liikettä ylemmäs sen alueella eniten.

Paljon huonommaksi ei jää tässä Pohja-Tallinn, jonka nettonoste on ollut vuoden ajalta aika samaa luokkaa. Erona on kuitenkin se, että hintapyyntöjen noste alkoi alueella jo selvästi aiemmin ts alkusyksyn 8/2021 paikkeilla.

Pohja-Tallinn & v2021

Marginaaleissa yksi ylitse muiden

Vaikka nämä kaksi isoa myynnin kaupunginosaa ovat kehittyneet hyvin samoin askelmerkein nykyhetkeen, niin on niiden uusien ja vanhojen kotien myyntitilanne huikeasti erilainen m2-keskihintojen osalta.

Keskustassa hintaero on suhteellisesti melko pieni mikä tarkoittaa sitä, että suurempi osa vanhojakin koteja hinnoitellaan lähemmäs koko ison kaupunginosan markkinan m2-keskihintaa.

Pohja-Tallinn :ssa on kaikkein korkein kuilu voimassa uusien ja vanhojen kotien kesken. Tätä eroa nostaa merkittävästi uusien kotien jopa >4500 €/m2 yltävät keskihinnat luksuskodeista. Hintaveturina toimii suvereenisti sen suosittu Kalamajan lähiö.

Uusien kotien m2-pyyntöhinta vs toteutuma 1/2022

Tarjonnan totaalinen polarisaatio

Tallinnaan on syntynyt kahden kerroksen väkeä isojen kaupunginosien välillä: kalleimmat alueet ovat uudistuotannon pelikenttiä ja halvimmat yhä enemmän vanhojen kotien harmaampaa massaa. Seuraavat kuvat kiteyttävät tilanteen hyvin selkeästi nykyään.

Kesklinn :ssa suurimmat avoimet myynnit vuoden 2022, 2021 & 2020 uusista kodeista (ts 10%, 8% & 15%)
Pohja-Tallinn loistaa vain vm 2022 uusilla kodeillaan (ts 21%) kirkkaasti
Lasnamäe :llä näkyy sekä uusia v2022 (11%) että kasvava joukko jo vanhempia asuntoja
Mustamäe :llä dominoivat vanhat kerrostalojen kodit eri vuosiltaan myyntitarjonnassa kun uustuotanto on aika laimeaa